Pitkän mietinnän jälkeen olen taas päättänyt jatkaa blogiani. Ei, tämä ei siis ole ensimmäinen blogini, jota olen pitänyt. Olen sitä ihmistyyppiä, joka innostuu hyvin nopeasti kaikesta, mutta kiinnostus myös laskee hyvin nopeasti ellei toiminnalle ole tarkoitusta. Edelliset onnettomat bloggaus yritykseni ovat kaatuneet aina siihen, että ne eivät johda juuri mihinkään - joten miksi tekisin mitään, mistä ei ole hyötyä. Tällä kertaa minulla on kuitenkin syy päivittää ja tehdä postauksia nettiin. Tämä blogi, jota nyt luet, toimii tietenkin tapana purkaa ajatuksiani ja jakaa elämääni, mutta samalla se toimii niin sanottuna curriculum vitaena tulevaisuutta varten.
Hyvien tapojen mukaan tietenkin olisi hyvä esitellä itsensä. Olen siis Mia, 23 vuotias opiskelija Tampereelta. Tällä hetkellä opiskelen ensimmäistä vuotta Hämeen ammattikorkeakoulussa hevostaloutta eli joku päivä voin kutsua itseäni agrologiksi. Blogini onkin luotu nimenomaan kertomaan agrologin opinnoistani. Myöhemmin voidaan palata erillisen postauksen yhteydessä urapolkuuni, ja mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmani. Voin vielä tähän sanoa, että olen käynyt ammattikoulun kokkilinjan ja käynyt sen jälkeen aikuislukion.
Lapsena hurahdin hevosiin yhdeksän vuotiaana, jolloin aloitin ratsastamisen ja taitoluistelu, jota siis harrastin ennen hevosten astuttua kuvioihin, sai jäädä. Ratsastushistoriaa löytyy siis jo 13 vuotta, mutta en voi silti sanoa, että taitoni olisivat hiottu huippuun. En välitä kilpailemisesta tai tosissaan treenaamisesta. Ehkä sekin jotain kertoo, että olen 13 vuoden aikana kerennyt suorittamaan vain helppo C -ratsastusmerkin. Tähtäimessä olisi tarkoitu suorittaa helppo B -merkki vielä tämän vuoden aikana, mutta en halua ottaa asian kanssa kamalaa stressiä.
Yleensä, kun hevosihmiset tapaavat ensimmäistä kertaa on tapana kysyä oletko ratsu- vai ravipuolelta. Minun vastaukseni tähän on: olen suokkipuolelta. Hevosihmiset jo ehkä tietävätkin, mitä tällä haen takaa. Suomenhevonen on hyvin monipuolinen rotu, jolla pystyy harrastamaan valehtelematta, mitä tahansa tosissaan tai kieli poskella. Suomenhevosten myötä olen tutustunut myös ravipuoleen, koska olen kiinnostunut tulevana kasvattajana rodun saavutuksista myös tällä saralla. Myös tuleva opinnäytetyöni tulee käsittelemään jollakin tapaa tätä kansallisaarrettamme. Eli summa summarum, en ole varsinaisesti lajiorientoitunut, vaan haluan näkemyksiä ja kokemusksia sekä ratsu- että ravipuolelta, jonka keskiössä on aina suomenhevonen.
Suomenhevosen monet puolet kulminoituvat hyvin omaan suomenhevostammaani Karkkiin (Carmenina). Karkki on kulkenut matkassamme jo kuusi vuotta. Vaikka tammalla on ikää jo 17 vuotta, se silti jaksaa porskuttaa eteenpäin elämänhaluisena ja virkeänä. Vuodet ovat tehneet Karkille vain hyvää, koska nyt siitä alkaa huokua iän tuoma viisaus. Karkki on tyypillinen suomenhevonen: harrasteputte, jolle ruoka maistuu. Ehkä olen vähän jäävi omistajana sanomaan, mutta Karkilla on äärimmäisen kultainen luonne. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan tammastani mitään negatiivista, päinvastoin. Oli kysessä sitten valmentaja, ratsuttaja, hieroja, kengittäjä, vuokraaja, eläinlääkäri, tallityöntekijä tai kuka tahansa kaikki suitsuttavat Karkin luonnetta sekä ulkonäköä.
Myös käytöltään se on hyvin suomenhevosen kaltainen: vähän hyvä kaikessa, mutta ei paras missään. Karkki vetää kärryjä, hyppää esteitä, tekee koulukiemuroita, lenkkeilee maastossa ja tekee kaiken, mitä siltä pyytää. Kuitenkaan tamma ei ole mikään rusettihai, mutta toisaalta en minä sellaista hevosta kaipaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti